Oikeusrealismi

Oikeusrealismi on oikeusteorian ja -filosofian suuntaus, jonka mukaan oikeuden luonne voidaan ymmärtää parhaiten analysoimalla tuomioistuinten ja kansalaisten tekoja.^[1] Oikeusrealismi kattaa joukon erilaisia lähestymistapoja oikeuteen, joille kaikille on yhteistä oikeuden määrittely sosiologisena, empiirisenä tai tosiasiallisena ilmiönä.^[2] Oikeusrealismi jakaa oikeuspositivismin kanssa käsityksen siitä, että oikeus perustuu tahdonvaltaisiin päätöksiin, ja sitä voi täten pitää eräänlaisena positiivisen oikeusajattelun muotona, mutta oikeusrealistit poikkeavat oikeuspositivisteista siinä, että heidän mukaansa oikeus koostuu vain niistä oikeusnormeista, jotka tuomioistuimet ja muut lakia soveltavat viranomaiset panevat tehokkaalla tavalla täytäntöön.^[3] Oikeusrealismin mukaan oikeutta tulee siis tutkia sellaisena kuin se on, eikä niinkään sellaisena kuin sen pitäisi olla.^[4]

Oikeusrealismi jaetaan usein amerikkalaiseen oikeusrealismiin ja skandinaaviseen oikeusrealismiin. Näiden kahden koulukunnan käsityksillä oikeudesta ja oikeustieteestä on monia yhtymäkohtia, mutta niiden erona on etenkin skandinaavisen oikeusrealismin vahvempi tukeutuminen perinteiseen oikeustieteeseen.^[5]

Oikeusrealismin vaikutusta länsimaiseen oikeusajatteluun ilmentävät esimerkiksi yhteiskunnallisten tavoitteiden ja vaikutusten korostuminen lainsäädännössä ja lainvalmistelussa^[6] sekä tavoitteellisuuden korostuminen oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa^[7]. Se on myös vaikuttanut oikeuden yleistieteisiin, kuten oikeussosiologiaan ja oikeustaloustieteeseen,^[8] ja Critical legal studies -liikkeeseen^[7].

1. ↑ Filosofia:oikeusrealismi Tieteen termipankki. Viitattu 5.8.2023.
2. ↑ Siltala 2010, s. 103
3. ↑ Siltala 2010, s. 102-103
4. ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 82
5. ↑ Siltala 2010, s. 116
6. ↑ Siltala 2010, s. 122
7. ↑ ^{a b} Siltala 2010, s. 123
8. ↑ Siltala 2010, s. 120